Pirkka Sieviläisen ajatuksia elämästä

Karismaattisuus – ei menestysteologia

Joensuussa ollessani yksi teema, jota pidin esillä, oli uushenkisyys, uuden ajan ihmisen uskonto. Kangasniemellä sillä ei ole ollut samanlaista sosiaalista tilausta. Sen sijaan olen nyt avoimemmin karismaattisesti suuntautunut. Samalla olen myös oppinut tunnistamaan terveen karismaattisuuden äärikarismaattisuuden eron. Jälkimmäinen esiintyy menestysteologiana. Sitä torjuessa monella menee lapsi pesuveden mukana. Oikea karismaattisuus voi rikastuttaa ja elävöittää seurakuntaelämää.

Alfa-kurssi ja sanan ja sävelen illat

Ennen vuotta 2000 olin lähes koko pappisurani nuoriso- ja rippikoulupappina. Pidin siitä ja lämmöllä muistelen noita tapahtumarikkaita vuosia. Tällä vuosituhannella olen ollut aikuis- ja lähetystyön pappi.

Alfa-kurssi ja sanan ja sävelen ilta ovat mahdollisuus seurakuntayhteyttä etsivälle ja uskonasioita kyselevälle. Ne olivat jo ennen minua seurakuntaelämää vahvistavia kokemuksia. Niiden kautta voi kokea hengellisen herätyksen tai uudistumisen. Niissä keskeisenä elementtinä ovat rakastamani gospel- ja ylistyslaulut.

Seurakuntaretket ja Kelton ystäväpiiri

Vuosi 2004 Inkerinmaalla oli huikea kokemus. Olen näihin päiviin asti eri yhteyksissä, kuten lähetyspiireissä, kertonut kokemuksiani ja esitellyt Inkerin kirkon työtä. Olen järjestänyt neljä kertaa seurakuntaretken, jossa on tutustuttu Inkerin kirkon seurakuntiin. Jo ensimmäisen retken tuloksena perustin Kelton ystäväpiirin, koska Keltto on Kangasniemen ystävyysseurakunta.

Rantakylässä vedin miesten saunaseuraa, joka myös teki idäntyötä. Kangasniemellä en käy miesten piirissä, mutta järjestän pari kertaa vuodessa miesten illan jostain kiinnostavasta teemasta.

Yhteiskristillisyys

Joensuussa ollessani tutustuin minulle entuudestaan outoon ortodoksiseen kirkkoon. Kangasniemellä taas on helluntaiseurakunta tullut tutuksi. Suomessa helluntalaisuus lähempänä luterilaista kirkkoa kuin muualla maailmassa. Eroavuudet ovat kolmannessa uskonkappaleessa.

Matalakirkollisuus ja yleinen pappeus

Kangasniemellä pidetään kerran kuukaudessa monimuotomessu, jossa on gospel- ja tuomasmessujen aineksia. Niissä maallikot saavat paljon vastuutehtäviä. Tämä on todellinen jumalanpalvelusuudistus, ei korkeakirkollinen, vaan kansanomainen.

Yleinen pappeus toteutuu silloin kun aktiivikristityt kantavat vastuuta. Kangasniemellä esimerkiksi maallikot vetävät kahdeksaa erilaista raamattupiiriä ja muita pienryhmiä. Varsinkin pääsiäis- ja jouluvaelluksissa tarvitaan valtava määrä vastuunkantajia. Kangasniemellä niitä on vetänyt Marja-Leena Kuitunen. Rantakylässä vedin Ylös Jerusalemiin –tapahtuman seitsemän kertaa.

Puhumisen ammattilainen

Papin työssä pidetään puheita. Korostan saarnan merkitystä jumalanpalveluksessa. Pyrkimykseni on, että puheitani myös kuunnellaan. Siksi puheisiini liittyy entistä enemmän aiheeseen liittyviä tapauskertomuksia ja huumoria. Tärkeintä on se, että on innostunut esittämästään asiasta. En halua itsekään kuunnella kuivia esitelmiä suoraan paperista luettuinna saarnanuotilla. Tietty rentous erilaisissa tilaisuuksissa on koettu hyväksi.

Kotisivut ja sosiaalinen media

Joensuussa ollessani kirjoitin aika usein lehtien yleisönosastolle. Nykyään sen korvaa blogikirjoittelu ja kotisivut. Tällä sivustolla tuon esille enemmän henkilökohtaisia asioita. Kotimaa24:ssä otan kantaa erilaisiin asioihin.

Sosiaalinen media on ollut minulle tuttua niin kauan kuin olen ollut internetissä. Nykyään olen sosiaalisen median kouluttaja kirkon työntekijöille.

Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä, sanoo vanha sananlasku. Minä kuitenkin olen saanut kärsiä jonkun verran harvinaisesta etunimestä. Koulukiusattukin hieman olin sen takia. Nimeni on muutettu: se on ollut Ilkka, Prikka tai Kirkka, mutta enimmäkseen naisen nimi Pirkko tai Sirkka. Ihmiset eivät ole osanneet lukea tai kuulla sitä oikein. Lempinimiä on tullut seurakunnan nuorisolta, kuten Pire, Spige ja Pirdel. Pahin nimitys oli kouluvuosina Piru.

Kun hakeuduin Inkerin kirkon palvelukseen, vastasi Merja Kramsu minulle, ettei Inkerin kirkko ota palvelukseensa naispappia. Piispa Aarre Kuukauppi tuli Lähetysjuhlille Joensuuhun, jolloin esittäydyin hänelle. Asia ratkesi saman tien ja hän toivotti minut tervetulleeksi.

Tänä kesänä innostuin käymään peräti kolmilla hengellisillä kesäjuhlilla. Loma- ja vapaapäivät sattuivat juuri sopivasti, että se oli mahdollista. Yleensä olen vaimoni kanssa käynyt Heinäveden Kirkastusjuhlilla heinäkuun lopulla. Yhtenä vuonna en päässyt mihinkään kesäjuhlaan. Silloin kävin kuitenkin kiertämässä Vivamon Raamattukylän esitykset. Ja se kyllä oli anniltaan loistava.
Olin lomalla kesäkuussa, joten olin ensin Lähetysjuhlilla Varkaudessa. Välillä tuli kyllä käsiteltyä työasioitakin, kun monia keskusteluja kävin tapaamieni henkilöiden kanssa. Onneksi minun ei tarvinnut käydä työpaikallani kertaakaan koko lomani aikana. Pakistan näyttely oli vaikuttava. Anna-Mari Kaskisen runot ja laulut olivat puhuttelevia. Oli ilo seurata, että aina on myös uusia lähtijöitä lähetystyöhön.
Seuraavana lauantaina oli vuorossa Sanan Suvipäivät Lappeenrannassa. Sain olla siellä yhdessä vaimoni kanssa. Päivien teema oli Rajaton armo, rajan pinnassa kun oltiin. Kiirehdimme klo 11 alkavaan Ylitse rajojen –tilaisuuteen, jossa saimme kuulla terveisiä molemmiltakin puolelta rajaa, minulle läheisen Inkerin kirkon kuulumisetkin.
Tilaisuuksien välillä tuli katsottua myyntipöytiä. Tulipahan ostettua useampikin kirja. Jos ei omaksi, niin ainakin lahjaksi jollekin. Rukouksen talossakin ehdimme hiljentyä.
Iltatilaisuudessa esiintyivät mm. Savonlinnan miehet Juha Räisänen, Kari Kotiranta ja Keijo Luostarinen, eli kahlekuningas, entinen rosvo ja poliisi. Heidän todistuspuheenvuoronsa olivat koskettavia. Jumala pelastaa tänäkin iltana. Iloitsin myös mm. piispa Seppo Häkkisen puheenvuoroista.
Yleensä kesätapahtumissa osallistun Sanan ja rukouksen iltaan. Tällä kertaa kuitenkin lähdimme Sana-laivan risteilylle. Olimme jo niin monta puhetta kuulleet, että halusimme jo ottaa vähän kevyemmin. Paljon, paljon muutakin tapahtui päivän aikana.
Kolmantena tuli monille ehkä vieraampi New Wine -kesätapahtuma Jämsän Himoksella heinäkuussa. Ohjelmassa oli Raamatun opetusta, kanavia, ylistystä, rukouspalvelua ja julistusta. Osallistujia oli yli kirkkokuntarajojen. Puhujana oli mm. piispa Graham Dow Englannista. Hän sanoi mm: “Kirkon ei pidä kysellä ihmisiltä miten se julistaisi ja miellyttäisi ihmisiä, vaan sen on julistettava evankeliumia.”

Olen siirtänyt tänään kristilliseen toimintaan liittyvät blogini Kotimaan blogisivuille Kotimaan blogit

Voit myös käydä kotisivuillani Pirkka Sieviläisen kotisivut

Millainen on minun näköinen seurakunta? Siellä korostetaan yleistä pappeutta. Pappiskeskeisyyden ja liturgiaa korostavan korkeakirkollisuuden sijaan maallikot saisivat vastuuta. Armolahjat voisivat tulla käyttöön seurakunnan rakentumiseksi ja evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Sivujumalanpalveluksen ei tarvitsisi olla samanlainen kuin pääjumalanpalvelus, vaan se voisi olla kansanomaisempi gospel- ja ylistyslauluineen kellonaikana, mikä sopii esimerkiksi nuorille aikuisille ja heidän perheilleen.

En pidä itseäni oikein teologina, vaan olen julistaja. En ole korkeasti koulutettu kirjanoppinut huippuarvosanoilla, vaan käytännön mies. Parhaat pappisvuoteni olin työläiskaupunginosien nuoriso- ja rippikoulupappina. Ainakin siinä oppi olemaan ihan tavallinen ihminen. Pahinta on se jos teologit elävät omassa umpiossaan. Pietarissa lokakuussa 1917 oikeauskoiset papit kiistelivät, onko sininen sopiva liturginen väri, kun olisi pitänyt vaikuttaa kansan keskellä, koska kaupungissa tapettiin ihmisiä ja puuhattiin vallankumousta.

Nykyään kirkossa yhä tärkeimmäksi ovat tulleet perinnäissäännöt, kuten ehtollisaineiden käsittely ja pyhimyskalenteri. Samaan aikaan kansa etääntyy kirkosta. Kas kun ei ruveta myymään aneita ja palvomaan pyhäinjäännöksiä. Ovatko uskonpuhdistuksen periaatteet jäämassä taka-alalle? Kyllä tärkeintä on Raamatun sana. Mitähän Jumala taivaassa ajattelee tästä kaikesta?

Tulkaa hänen porteillensa kaikki, Luojan eteen kiittäen.

Tulkaa hänen suureen temppeliinsä, ylistystä laulaen.

Kohottakaa huuto korkeimmalle, kunniaksi Kuninkaan,

Soikoon uusi laulu Jumalalle, halki taivaan halki maan.

Nimeäsi Jeesus korotamme, kätemme nyt kohotamme
Sinua me palvomme!

Sä suuri oot, Herra suurten ihmeiden
Sinun vertaistas ei oo, ei vertaistasi oo.

Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

Kiitämme, ylistämme ja palvomme ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Vapahtajaamme.

Jeesus elää ja mekin saamme elää hänen seurassaan.

Pirkan ja Lean 4-vuotishääpäivänä 25.5.2010

Perjantaina 12.3. pelattiin jääkiekon mestiksen välieräottelu LeKi-Jokipojat. Hyppäsin Jokipoikien fanibussin kyytiin Lempäälään kannustamaan Jokipoikia voittoon. Fanijoukko oli monenkirjava, enimmäkseen nuorisoa. Monet muistivat minut Joensuun ajoilta niin papin tehtävistä kuin jääkiekktoiminnastakin. Kaikkia meitä yhdisti yhteinen toive, oman suosikkijoukkueen menestyminen. Niin vain Jokipojat pystyi jälleen kerran rutistamaan voiton tiukassa matsissa. Peli päättyi 3-4 Jokipoikien voittoon. Kun Jokipojat pystyi sunnuntainakin  voittamaan, pääsi se finaalipeleihin kuten viime vuonna.

Lauantaina 20.3. olin Joensuussa seuraamassa mestiksen ensimmäistä finaaliottelua Jokipojat-D Team. Sekin ottelu jännittävä loppuun asti. Vaikka Jokipojat hallitsi ottelua, ansaittu voitto tuli niukasti 4-3. Seurasin ottelua ystäväni Joutsi Lievosen vieressä.

Kun sitten myös seuraavana päivänä Jokipojat venyi voittoon, oli tiistaina 23.3. mestaruus jo katkolla. Kotijokkueen suureksi riemuksi Jokipojat pelasi loistavasti ja voitti tämän matsin tuloksella 6-3. Ja näin Joensuussa alettiin juhlia mestiksen mestaruutta ja pääsyä SM-liigan karsintapeleihin Tampereen Ilvestä vastaan. Onnea Jokipojille ja menestystä tuleviin peleihin!

Säilyköön sydämissänne kallisarvoinen muisto kaikista hyvistä asioista mitä elämänne on ollut. Kaikki hyvät asiat varttukoot teissä. Olkoon elämässänne iloa niin paljon, että joita rakastatte, tulevat teistä iloisiksi. Ja jokaiseen juhlaanne riitäköön niitä, jotka sanovat teille: Ihanaa, että olette olemassa.

Näillä sanoilla sain avata vanhempieni yhteiset syntymäpäiväjuhalat lauantaina 20.3. Kesälahdella. En muista, mistä olen nuo edellä mainitut sanat kopsannut, mutta ne kuvaavat myös sitä lämmintä tunnelmaa, mikä juhlassa oli. Ensin oli ohjelmavuorossa lapset perheineen, sitten ruokailun jälkeen muu juhlaväki. Paljon oli musiikkia ja iloisia puheita.

Vanhemmillani on ikää 85- ja 80-vuotta, sekä yhteistä avioliittoa 60 vuotta. He ovat suorittaneet pitkän ja ansiokkaan uran maalaistalon isäntänä ja emäntänä sekä olleet monenlaisina vastuunkantajina omassa kotiseurakunnaassan.

Olen koko alkutalven ollut poissa pilkkijäiltä. Nyt kun nuo pakkasetkin lauhtuivat sain ajatuksen käydä vähän kokeilemassa. Kovin pessimistinen olin saaliin suhteen.

Saapuessani järvelle yllätyksekseni luntakaan ei ollut niin mahdottoman paljoa jään päällä. Kävelin 100 metriä rannasta ja kokeilin. Ei nykäystäkään. Arvasinhan sen. Neljästä reiästä yritin.

Jatkoin siirtymällä 50 metrin päähän. Heti tärppäsi. Joka reiästä tuli pari kolme ahventa pikkusintistä 100 grammaan. Kauaa ei kannattanut yhdellä reiällä olla.

Puolentoista tunnin kuluttua kalan syönti loppui. Ei auttanut muu kuin pistää onget ja noin kilon kalasaalis reppuun ja lähteä pois. Olisi siellä viihtynyt kauemminkin. Pilkkikärpänen taisi puraista minua.

No huh! Ei nyt sentään. Olin hengellinen työ verkossa koulutuksessa. Siellä paneuduttiin sosiaaliseen mediaan. Sosiaalisen median käyttö kasvaa nopeasti. Esimerkiksi Facebookissa vietetään aikaa koko maailmassa päivittäin viisi miljardia minuuttia. Jos Facebook olisi valtio, se olisi väkiluvultaan maailman kahdeksanneksi suurin. On hyvä, että kirkko seuraa aikaa ja on kiinnostunut siitä, missä mennään. Sosiaalisen median maailmassa liikkuvat nimenomaan nuoret aikuiset, joihin halutaan olla yhteydessä.

Kurssin antia on se, että kävin minäkin kirjautumassa mm. City-lehden verkkokeskustelijaksi. Ihan oikein omalla nimellä ja pappina. Harjoittelimme myös kirjoittamista Suomi24-sivustolla. Työparini kanssa heitimme kommentin rippikoulusta käytävään keskusteluun. Foorumilla oli yksi kiihkohelluntalainen, joka kirjoitti joka toisen viestin, joissa hän jyrkästi arvosteli kirkkoamme ja kastekäytäntöämme. Näin ekumeenisen rukousviikon aikana varsinkaan ei viitsi lähteä mukaan juupas-eipäs keskusteluun.

Jos kaiken kurssilla esilletulleen ottaa käytäntöön, ei paljoa muuta ehtisikään kuin olla netissä. Seurakunnassani, jossa olen töissä, on paljon ihmisiä, jotka eivät surfaile netissä. Kaiken kaikkiaan vaikka, internetajassa eletään, on paikallinen Kunnallislehti se ykkösmedia kaikille.